sunnuntai 26. syyskuuta 2010

nuorallatanssija

Kuva on lainattu täältä.

Oli ihanaa olla viikonloppuna vierailemassa ystävien luona ja höpöttää myöhään yöhön ja syödä loistavaa intialaista. Sitä tarvitsisi usemmin näitä irtiottoja arjesta, mutta vanhemmiten sitä käy kokoajan laiskemmaksi ja mukavuudenhaluisemmaksi eikä viitsisi lähteä mihinkään omasta kodistaan. Onneksi tuli kuitenkin lähdettyä!   

maanantai 20. syyskuuta 2010

daalia


Tein perjantaina pitkän päivän töitä. Olin ensin "oikeassa" työssäni ja siirryin sieltä suoraan sijaistamaan yhtä opettajaa. Oli kiva opettaa pienen tauon jälkeen ja lauantaina opetus vielä jatkui. Heti aamutuimaan yksi oppilaista toi minulle tämän upean daalian tullessaan. Ihana ja kuvasta ei näy kuinka valtava tuo kukka on ja väri on niin herkku. Kylläpä sitä saa pitkäkäsi aikaa hyvän mielen tuollaisesta lahjuksesta.

Ja Mannalle kiitos loistavasta lounasseurasta lauantaina! Lähdetäänkö hakemaan ärrältä kahvia;)

torstai 16. syyskuuta 2010

shades of grey


Olen rakastanut harmaata jo vuosia. Onneksi se on ollut viime vuosina muotia. Tällä viikolla sain H&M:n samettisen päiväpeiton sänkyymme ja nyt koko makkari on kohta kuin mustavalkokuvasta;) Ei peitto ihan noin paljon kiiltele kuin kuvassa. Nyt pitäis saada vaihdettua noi lattiat valkoisiksi kun nuo tummat lattiat synkistää liikaa. Ehkä jätän kuitenkin lattiat vaihtamatta jos vaikka satuttais ostamaan se talo..
Posted by Picasa

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

kottarainen


Käytiin eilen työn puitteissa yhdessä lopetetussa koulussa ja näin siellä tuon hienon täytetyn kottaraisen. Ja ostin sen eurolla. Kotona ei oltu ihan yhtä ihastuneita tuohon tuliaiseen. Miehen mielestä lintu on ruma kirppukasa;) Lapsista isompi pelottelee pienempää juoksemalla kottarainen kädessä pienempää takaa. Traumoja saa tuo reppana pikkuinen. Nyt lintu on niin korkealla ettei sillä voi enää pelotella.

Löysin sieltä myös sen karttapallon. Puisella jalustalla ja vanhalla kunnon Neuvostoliitolla varustetulla. Vähän sen on aikojen saatossa kärsinyt, mutta kelpaa vallan mainiosti meille. Ja pallosta maksoin 2e.
Posted by Picasa

torstai 9. syyskuuta 2010

Christo&Jeannne-Claude

Näitäkin kahta fanitan hurjasti. Toinen on jo edesmennyt, mutta se ei ihailua haittaa. Millaistakohan on ollut tehdä yhdessä tällaisia projekteja? 

Huomenna taas kouluun ja istumaan päätteelle koko päiväksi. No ihan kivaa on mennä vaikka, hiukan on väsynyt olo tämän ensimmäisen työviikon jälkeen. Nyt kamat kassiin ettei tarvitse aamulla taas kiirehtiä junaan;)

tiistai 7. syyskuuta 2010

sikin sokin

Uusi työ on alkanut ja hiiveesti on tullut uutta asiaa. Pää ei tahdo kestää ihan kaikessa mukana mut kivaa on silti ollut! Työ vaikuttaa entistä haastavammalta mutta samalla saan vapauksia enemmän päättää itse mitä opetan. Työkaverit on tosi rentoja ja uusi rytmi 8-16 on ollut helpompaa kuin ensin ajattelin.

Kotona sit näyttääkin ihan sikin sokin-meiningiltä, mutt ehkä se tästä. Tekis mieli palkata siivoja tai lähinnä järjestelijä käymään kerran viikossa tai kahdessa.

Ai niin ja sunnuntaina käytiin katsomassa yhtä taloa ja vähän heräsi kiinnostus. Remonttia olisi tiedossa mutta sehän passais mulle.
Talo sijaitsee metsän keskellä ja sitä mietin et miten siellä talvella viihtyis. No talo vapautuu vasta keväällä, joten kiirettä ei vielä ole. Katsellaan..

ps. stailaus unohtui tosta kuvasta;)
Posted by Picasa

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

torstai 2. syyskuuta 2010

Hypnoosi


Se alkaa arkisin n. klo 17 ja päättyy noin klo 18. Mini-ihmiset ei näe eikä kuule mitään ja äiti voi roikkua senkin ajan tehokkaasti netissä. Maanantaina kun uusi työ alkaa, saattaa tämä aika kulua päiväunille. Ennen vastustin niitä viimeiseen asti mutta, nykyään otan unet aina tarpeen tullen. Niin se "lapsen" mieli vaan muuttuu;)

Tänään kävin hakemassa viimeiset tavarani työpaikalta ja olo oli tosi outo. Toisaalta haikea ja toisaalta olin hurjan helpottunut kun saan kääntää uuden lehden elämässä. Mitenkähän sitä nukkuu sunnuntai yön vai valvooko miettien ensimmäistä työpäivää. Onneks pääsee lauantaina Habitareen mamman kanssa ja saa muuta mietittävää.
Posted by Picasa