sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

hurahdus


Olin menneen viikon työn puolesta kurssilla, jossa opin siirtokuvan tekemisen. Minä siirsin kuvia vanhoille arabioille ja uusiin ikean astioihin. Muut kurssilaiset keskittyivät lasiin, mutta se ei ollut mun juttu. Hitsi vitsit kun oli kivaa. Pää pursusi ideoita ja viikko oli ihan liian lyhyt aika toteuttaa edes murto-osaa niistä, vaikka päivät venyivät yli kaksitoista tuntisiksi.

Nyt pitäisi alkaa orientoitumaan ensi viikkoon ja alkaviin töihin ja muksutkin vaihtaa päiväkotia, joten tiedossa on kiukkuisia ja väsyneitä vanhuksia ja lapsia:). Onneksi ensi viikolla tapahtuu myös jotain tosi kivaa, jota olen odottanut pitkään. Siitä sitten ensi viikolla. Nyt iltapalalle ja sitten treffit sen unimatin kanssa.
Posted by Picasa

perjantai 15. heinäkuuta 2011

almost







Siis se keittiö on pientä säätöä vaille valmis. On ollut jo jankin aikaa, mutta nyt pitäisi jaksaa tehdä remontti loppuun ja saada vielä maalattua ruokahuoneen seinät. Ei vaan enää kiinnosta p..kankaan vertaa mikään remontti.

Koko kesän olen seikkaillut eri koirasivustoilla, jos vihdoin neljän vuoden tauon jälkeen saataisiin se koira. Muilla on vauvakuumetta ,mutta mulla on hauvakuume ja aina kesäisin se pahenee. Rotuja on pari mitä harkitsen ja lasten mielestä kaikki on tosi rumia;). No koirahan on ensisijaisesti tulossa mulle ja mun vastuulle, joten typyt saa tyytyä äidin valintaan. Nyt kuitenkin nautin muutamasta lomaviikosta ja palaan asiaan syksyllä.

ps.kuvat sit tuli ihan sekalaiseen järjestykseen.. ja uusi tiskirätti on ihan neonkeltainen eikä tollainen halju