tiistai 14. joulukuuta 2010

Bert Simons

Pitäisikö  sitä kokeilla tehdä myös omakuva tällä tekniikalla ja sitten vielä perhepotretit..


Se toinen palasi sieltä päiväntasaajalta ja valtakunnassa on taas jonkin näköinen rauha maassa. Tytöt sai tuliasiksi Lissabonista ostetut "tuhat ja yksi yötä"-asut ja nyt heilutetaan peppua ja kikatetaan kun kilisee. Pienempi sävelsi pitkästä aikaa kitaransa kanssa biisin ja lauloi; "rahahousut,rahahousut, rahahousuuuut". Kertoo siis isin tuoneen rahahousut tuliaiseksi. Ainut huono puoli reissússa oli et matkatavarat katosi ja nyt mies epäilee ettei nähdä enää kameraa tai muitakaan laukussa olleita kamoja. Eli en vieläkään pääse kuvaamaan.

maanantai 6. joulukuuta 2010

epäreilua..

Toinen meidän perheen aikuisista on tällä hetkellä tuollaisissa maisemissa ja toinen on täällä uudessa kodissa muuttolaatikoiden keskellä kahden kakaran kanssa varvas murjottuna. Siivoilin lauantai iltana lusikkalaatikkoa kun säikädin edessäni lentänyttä ampiaista ja ryntäsin olohuoneeseen. Siinä matkalla potkaisin varpaani kynnykseen niin taitavasti, että koko isovarpaan kynsi irtosi 95%:sti. Vitsit kun sattu. Kynsi revittiin irti ja jalka on nyt paketoitu. 

Se ampiainen ilmestyi siis jostain vintiltä tulleesta laatikosta eikä se jäänyt ainoaksi. Niitä lentelee nyt yhdessä huoneessa ja toivon löytäväni jostain hyönteismyrkkyä. Vitsi tää tarina kuulostaa tosi uskottavalta ja pomo varmaan ratkeaa naurusta kun soitan sille aamulla.

Muuten ollaan kyllä viihdytty uudessa kodissa. Siellä on ihana valo ja tilaa ainakin toistaiseksi tarpeeksi.  Kamera vain on siellä Afrikassa ja netti vielä pimeänä. Tätäkin naputtelen mummolassa kun tytöt ihailee iltapukuja ja syö pipareita.

maanantai 22. marraskuuta 2010

lisää vintin kätköistä..


Nämä vagabondin kengät ostin 18 vuotta sitten ensimmäisillä opintolainoillani. Etsin niitä jo pari vuotta sitten mutten löytänyt ja tänäänkin ne meinasivat mennä roskikseen. Ihme että mahtuivat vielä jalkaan. Jälleen ihana ja ilmainen "löytö". Kiitos äiti näistä loistavista geeneistä eli huonosta muistista ;)
Posted by Picasa

torstai 18. marraskuuta 2010

kaaos

Miten sitä kestääkään nykyään niin huonosti tälläistä kaaosta. Koti on todellinen laatikkohelvetti tällä hetkellä ja ihmetellään molemmat et mistä näitä tavaroita oikein satelee;) En ymmärrä miten nää kaik kamat on mahtunut näihin neliöihin(73) ja me vielä lisäks. Tavaraa on lähteny paljon kiertoon ja vieläkin sais lähtä lisää.
Muksut ne vaan leikki tän kaiken keskellä onnellisena ja nuorempi kysyy sata kertaa päivässä et muutetaanko tänään. Vielä viikko ja sit päästään uuteen kotiin ja voin alkaa suunnitella remonttia, jee jee!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

hipit hilluu

Meidän sänky siirtyi muuton takia olohuoneeseen ja vanha sohvamme löysi jo uuden kodin. Ja kakarathan ne tästä on mielissään , bileet pistettin pystyyn ja sänky sai kyytiä. Tuota asustetta eli noita alkkareit päässä en ihan ymmärrä mutta, tärkeintä on et hipit nauttii täysillä!

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Inana!

Tuollainen kynäteos olisi ihanaa tehdä uuden kodin seinälle.. Ei ehkä käyttöön mutta ihania värejä piristämään päivää. Kuvan bongasin Gaudete Kids:n blogista.

Niin se uusi koti löytyi ja saatiin neliötä sen verran lisää, että ei heti jää pieneksi. Onneksi on kuukausi aikaa pakata ja joulua ei nyt tarvitse viettää siellä iglussa.
Lapsetkin on innoissaan ja mullakin lyhenee työmatka eli valtakunnassa kaikki hyvin:) 

ps. Tuo otsikon inana on esikoisen ihana-sana kun hän oli alle 3-vuotias 

maanantai 18. lokakuuta 2010

Hilda&Hulda


Selasin vanhoja kuvia ja löysin tämän otoksen tytöistä viime joululta. Ai kun ne on niin rakkaita ja suloisia! Onneks välillä ollaan näinkin, kun toisinaan tuntuu että ollaan kokoajan tukkanuottasilla. Rakkaat riiviöni rakastan teitä.

Meillä on kulunut viime päivät asunnnon metsästyksessä ja olen ostanut siinä sivussa myös uuden sohvan ja ruokapöydän uuteen (niin mihin?) kotiin. Heh me ollaan kyllä niin hektinen pari että alta pois;). Mut en voinut vastustaa sitä pöytää kun se on BETONIA!

ps.äiti älä sit saarnaa, kyllähän sä meidät tunnet:)
Posted by Picasa

lauantai 9. lokakuuta 2010

johan se joulu kohta tulee..

Mun joululahjalista on jo valmis ja toivon saavani yhden noista neljästä ensimmäisestä, sillä tota viimeistä tietää kaikki läheiset mulle lahjoittaakin. Nyt on hyvä miettiä joululahjoja , kun en edes tiedä onko meillä kotia jouluna. No saahan sitä haaveilla ja se se kaikista parasta onkin!

Mutta äiti rakas kun luet tätä, niin anna vinkkiä sille meidän perheen miespuoliselle ettei sen tarvitse pähkäillä, mitä nirsolle vaimokkeelle antaa lahjaksi.

torstai 7. lokakuuta 2010

sold

Huh hah hei! Nyt ollaan sit kodittomia.. Koti män kaupaks ja tavarat pitää roudata ulos marraskuun loppuun mennessä. Mitä ihmettä me taas ajateltiin, kun hetken mielijohteessa laitettiin tää myyntiin ja kahdeksassa vuorokaudessa se menikin kaupan.

Tätä asuntoa tulee kyllä ikävä, kun kuopus on syntynyt täällä asuessamme ja muutenkin tässä asunnossa on paljon ihania muistoja. Mutta alkaahan nää nurkat käydä hiukan ahtaiksi, joten jossain vaiheessa se muutto olis kuitenkin ollu edessä. Toivottavasti löytyis edes joku tilapäis ratkaisu..

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

loisto löytö


Olen unohtanut mainita tästä kirjasta, jonka ostin Habitaresta. Pitkästä aikaa erittäin hyvä paperitaidetta käsittelevä kirja. Kannen perusteella lulin kirjan olevan "paskartelua", mutta väärässä olin. Kiitos äiti rakas, kun kustansit tämän minulle!

Oen viime aikoina ollut laiska tän blogin suhteen. Ei oo jaksanu,viittiny tai halunnu kirjoittaa mistään. Tuntuu ettei oo järkeviä juttuja tai aiheita joista jaksais blogata ja muutenkin mun päässä pyörii vaan muut asiat. Laitettin kämppä myyntiin tällä viikolla ja nyt pelätään/toivotaan et menis kaupaks. Uudesta ei oo tarkkaa havaintoa, sillä se talo korpikuusen kannon alla ollaan sittenkin hylätty. Lasten ja mun mörkökammon vuoksi se päätettin unohtaa. No eiköhän asiat selviä tavalla tai toisella. Nyt pehkuihin että jaksaa taas aamulla töihin.
Posted by Picasa

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

nuorallatanssija

Kuva on lainattu täältä.

Oli ihanaa olla viikonloppuna vierailemassa ystävien luona ja höpöttää myöhään yöhön ja syödä loistavaa intialaista. Sitä tarvitsisi usemmin näitä irtiottoja arjesta, mutta vanhemmiten sitä käy kokoajan laiskemmaksi ja mukavuudenhaluisemmaksi eikä viitsisi lähteä mihinkään omasta kodistaan. Onneksi tuli kuitenkin lähdettyä!   

maanantai 20. syyskuuta 2010

daalia


Tein perjantaina pitkän päivän töitä. Olin ensin "oikeassa" työssäni ja siirryin sieltä suoraan sijaistamaan yhtä opettajaa. Oli kiva opettaa pienen tauon jälkeen ja lauantaina opetus vielä jatkui. Heti aamutuimaan yksi oppilaista toi minulle tämän upean daalian tullessaan. Ihana ja kuvasta ei näy kuinka valtava tuo kukka on ja väri on niin herkku. Kylläpä sitä saa pitkäkäsi aikaa hyvän mielen tuollaisesta lahjuksesta.

Ja Mannalle kiitos loistavasta lounasseurasta lauantaina! Lähdetäänkö hakemaan ärrältä kahvia;)

torstai 16. syyskuuta 2010

shades of grey


Olen rakastanut harmaata jo vuosia. Onneksi se on ollut viime vuosina muotia. Tällä viikolla sain H&M:n samettisen päiväpeiton sänkyymme ja nyt koko makkari on kohta kuin mustavalkokuvasta;) Ei peitto ihan noin paljon kiiltele kuin kuvassa. Nyt pitäis saada vaihdettua noi lattiat valkoisiksi kun nuo tummat lattiat synkistää liikaa. Ehkä jätän kuitenkin lattiat vaihtamatta jos vaikka satuttais ostamaan se talo..
Posted by Picasa

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

kottarainen


Käytiin eilen työn puitteissa yhdessä lopetetussa koulussa ja näin siellä tuon hienon täytetyn kottaraisen. Ja ostin sen eurolla. Kotona ei oltu ihan yhtä ihastuneita tuohon tuliaiseen. Miehen mielestä lintu on ruma kirppukasa;) Lapsista isompi pelottelee pienempää juoksemalla kottarainen kädessä pienempää takaa. Traumoja saa tuo reppana pikkuinen. Nyt lintu on niin korkealla ettei sillä voi enää pelotella.

Löysin sieltä myös sen karttapallon. Puisella jalustalla ja vanhalla kunnon Neuvostoliitolla varustetulla. Vähän sen on aikojen saatossa kärsinyt, mutta kelpaa vallan mainiosti meille. Ja pallosta maksoin 2e.
Posted by Picasa

torstai 9. syyskuuta 2010

Christo&Jeannne-Claude

Näitäkin kahta fanitan hurjasti. Toinen on jo edesmennyt, mutta se ei ihailua haittaa. Millaistakohan on ollut tehdä yhdessä tällaisia projekteja? 

Huomenna taas kouluun ja istumaan päätteelle koko päiväksi. No ihan kivaa on mennä vaikka, hiukan on väsynyt olo tämän ensimmäisen työviikon jälkeen. Nyt kamat kassiin ettei tarvitse aamulla taas kiirehtiä junaan;)

tiistai 7. syyskuuta 2010

sikin sokin

Uusi työ on alkanut ja hiiveesti on tullut uutta asiaa. Pää ei tahdo kestää ihan kaikessa mukana mut kivaa on silti ollut! Työ vaikuttaa entistä haastavammalta mutta samalla saan vapauksia enemmän päättää itse mitä opetan. Työkaverit on tosi rentoja ja uusi rytmi 8-16 on ollut helpompaa kuin ensin ajattelin.

Kotona sit näyttääkin ihan sikin sokin-meiningiltä, mutt ehkä se tästä. Tekis mieli palkata siivoja tai lähinnä järjestelijä käymään kerran viikossa tai kahdessa.

Ai niin ja sunnuntaina käytiin katsomassa yhtä taloa ja vähän heräsi kiinnostus. Remonttia olisi tiedossa mutta sehän passais mulle.
Talo sijaitsee metsän keskellä ja sitä mietin et miten siellä talvella viihtyis. No talo vapautuu vasta keväällä, joten kiirettä ei vielä ole. Katsellaan..

ps. stailaus unohtui tosta kuvasta;)
Posted by Picasa

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

torstai 2. syyskuuta 2010

Hypnoosi


Se alkaa arkisin n. klo 17 ja päättyy noin klo 18. Mini-ihmiset ei näe eikä kuule mitään ja äiti voi roikkua senkin ajan tehokkaasti netissä. Maanantaina kun uusi työ alkaa, saattaa tämä aika kulua päiväunille. Ennen vastustin niitä viimeiseen asti mutta, nykyään otan unet aina tarpeen tullen. Niin se "lapsen" mieli vaan muuttuu;)

Tänään kävin hakemassa viimeiset tavarani työpaikalta ja olo oli tosi outo. Toisaalta haikea ja toisaalta olin hurjan helpottunut kun saan kääntää uuden lehden elämässä. Mitenkähän sitä nukkuu sunnuntai yön vai valvooko miettien ensimmäistä työpäivää. Onneks pääsee lauantaina Habitareen mamman kanssa ja saa muuta mietittävää.
Posted by Picasa

tiistai 31. elokuuta 2010

Andy goldsworthy

Voi että kun  tykkään näistä töistä yhä vaan enemmän. Tekivät vaikutuksen jo ensikerralla enkä ole kyllästynyt vieläkään.

maanantai 30. elokuuta 2010

sunnuntai 29. elokuuta 2010

betong

Olin taas koulussa ja meidän luokalla on yksi mies, joka on tehnyt työkseen muotteja betoniteollisuudelle. Juteltiin betonista ja kysyin olisiko hänen mahdollista tehdä betonista tiskipöytää. Ja hän innostui asiasta ja nyt vain ottelen mittoja ja hän tekee tarjouksen. Ihanaa, olen haaveillut betonitasoista monta vuotta ja nyt näyttää siltä että toive toteutuu.